sunnuntai 7. syyskuuta 2014

N: Kuvapommi


Moikka!

Havahduin äsken siihen, että en oo postannut tänne melkeen mitään! Nyt siis luvassa kunnon kuvapommi viimeisen kuukauden varrelta.

Tällä hetkellä mun fiilikset on tosi korkeella, ja viikonloppu on mennyt ihanasti. Perjantaina oltiin katsomassa hostsiskon musikaalia, eilen mun rotary-counselor (maailman ihanin ihminen) vei mut Great Ocean Roadille kenguruita katsomaan, ja tänään käytiin kaupungissa lounaalla ja ratkomassa murhia heheh. Kyse oli siis Exitus -nimisestä paikasta, jossa meidät laitettiin 45minuutiksi huoneeseen ratkaisemaan murha erilaisten johtolankojen avulla. Ei onnistuttu, mutta ei se mitään :-D

Allaolevat kuvat on pääasiassa Melbournesta. Asun suht kaukana keskustasta, about 30min päässä junalla, joten kaupunkiin on järkeä (ja aikaa) mennä vain viikonloppuisin. Junilla ja ratikoilla pääsee tosi yksinkertaisesti mihin vaan, ja niin kuin oon jo maininnutkin, tykkään Melbournesta hirveesti. Vähän ottaa välillä päähän väenpaljous, etäisyydet ja liikenneruuhka - Julien (tanskalaisen vaihtarin, joka asuu Melbournessa myös) piti tulla meille viikko sitten yöksi, mutta koko juttu peruuntui, koska perjantaisin ei yksinkertaisesti vaan pääse liikkumaan kaupungin toiselta puolelta toiselle.

Hmm, mitäs muuta voisin höpötellä. Viikko sitten mulla oli tosi iso koti-ikävä, koska arjesta perheen kanssa ei meinannut tulla yhtään mitään. Nyt viikolla on arki kuitenkin taas alkanut luistamaan, ja mietinkin, että ehkä koko koti-ikävähulabaloo johtuikin vaan mun tyhmistä mielialanvaihteluista. Mulla on enää viikko koulua ennen kevätlomaa, ja kaksi viikkoa roadtrippiin Queenslandiin!! Ootan tota matkaa ihan huuuuuuuuurjasti - Queensland ja varsinkin Gold Coast on Australian tunnetuimpia paikkoja, ja matkalla sinne käydään myös mm. Sydneyssä shoppailemassa hehe. Koko reissu kestää siis kokonaisuudessaan kaksi viikkoa, eikä ihme, kun automatka Queenslandiin on kahden päivän mittainen.

Nyt meen syömään illallista, moikka! xxx
IMG_5814k IMG_5857f IMG_5875g IMG_5886k IMG_5907k IMG_5959g IMG_5962f IMG_6015k IMG_6038f IMG_6076dd IMG_6084d IMG_6147k d IMG_6181d IMG_6294h IMG_6362k IMG_6354k

1 kommentti: